Joulu Espanjassa: kuninkaallisesti maureilta ryövättyjä pilareita, kukkapuita ja papukaijoja

Toisin kuin luulin pienenä lapsena, voi joulun aivan hyvin viettää myös ilman lunta, ja vieläpä vieraassa maassa. Jouluun ei tarvita välttämättä niitä, myös minulle rakkaita, sosiaalisia konstruktioita, joita olen siihen tottunut liittämään. Onhan joulu erilainen, jos et toteuta perinteitä, mutta jos siihen kuuluu meri ja palmuja,

golfkentällä vapaasti eläviä papukaijoja, jotka heti olisin halunnut vangita häkkiin, koska ne olivat niin suloisia ja kauniita,

ja kukkia puissa,

niin onko se huonompi joulu? Ja jos kuitenkin sitten ymmärrät taas vähän jotain lisää historiasta ja ihmiskunnasta. Jotkin rakkaat perinteet jäävät pois, mutta tilalle saat uusia näköaloja siihen, miten voit esimerkiksi kuninkaallisesti ryövätä maureilta marmorisia pilareita palatsiin, niin kuin teki kontroversiaali herra Pedro ensimmäinen, joka uudelleenrakensi palatsin Sevillaan. Kävimme siis tutustumassa Alcazarin palatsiin, ja sieltä jäi päällimmäisenä mieleeni, miten palatsi on epätäydellinen symmetrialtaan, mutta muuten taiteelliselta ilmaisultaan ja varsin konkreettisestikin marmoripylväidensä osalta islamilaisilta varastettu. Sen ajan ihmiset ilmeisesti ajattelivat, että se on hyväksyttävää, toisen ajan ihmiset voivat haastaa sen ajattelun. Ihan niin kuin mekin voimme haastaa oman ajattelumme vaikka joulusta, tai mistä vain muustakin oman aikamme ja ihmisistä lähtevästä sosiaalisista konstruktioista.

Mielestäni sekä Pedron teot että täällä golfkentällä tapaamamme papukaijat ovat osaltaan kertomassa, miten me ihmiset olemme rakentaneet mielestämme oikeutettuja rakennelmia. Missä mielessä juuri me olemme arvokkaampia kuin muut, meistä eroavat ihmiset tai muut eliöt. Moni meistä tuomitsee ne maureilta varastetut pylväät, mutta harva tuomitsee muilta eliöltä varastamamme elintilan, tai mielestämme oikeutetun etuoikeuden tietoisuuteen ja olemiseen olla oma itsensä.

Tämä pohdinta on nyt mennyt aika pitkälle, joten Mikko ja Jari, jotka jollain tavalla ovat haluamattaan joutuneet osaksi tätä tämän blogin sosiaalista konstruktiota, halusivat vielä sanoa: sosiaaliton dekonstruktio.

Torremolinos!

Saadaksemme kattavan kuvan matkustelusta ympäri Maailmaa, meidän oli aika lähteä katsomaan, miltä näyttää Costa del Solissa eli esimerkiksi Fuengirolassa, Malagassa ja Torremolinoksessa, noissa suomalaisten kansoittamissa kohteissa. Olemmehan suomalaisia, joten täytyy tunnustaa, että ilahduin kuullessani, että täällä on kauppa, jossa myydään salmiakkia, hapankorppuja ynnä muuta ihmisten ruokaa. Varmaan useampiakin kauppoja. Mutta kuten luin Wikipediasta, on Aurinkorannikko aina ollut edistyksellisten kansojen asuttamaa (https://fi.wikipedia.org/wiki/Torremolinos#cite_note-2).

Svingini ei ole edistyksellinen, 

Aasinsilta

joten piti lähteä hiomaan sitä kun Suomessa loppui kausi. Täällä se jatkuu. Tuskallisesti. Puumailan kyntäessä taas kerran kenttää herahtaa poskelle kyynel, ja pohdin että miksi ihmisen pitää olla näin tyhmä ja pilata elämänsä ja lomansa golfilla. Mutta sitten kun katselee ympärilleen rakkulaisten peukaloiden, auringossa palaneiden poskien, pallon syöksyessä ensin metsään, sitten vyöryessä vesiesteeseen ja kaiken muun urheilun tuskan keskeltä, näkee kauniit vihreät kentät, haistaa kenttää reunustavien havupuiden tuoksun, ja onnistuu kuin toisen todellisuuden utopiassa yhtäkkiä tekemään isolla kentällä elämänsä ensimmäisen kunnon birdien, niin on se ihan kivaa. Ylihuomenna kuitenkin voi tulla taas takapakkia tai peräti itku, kun menemme kentälle, jossa "peliväylät ovat kapeita ja pitkiä, mikä lisää vaikeusastetta. Tuo mukanasi ekstrapalloja." " Fun course if you hit straight."

Kaunis kenttä.

Reissun kokoonpano on seuraava: Mikko, Jari ja minä Saara. Timanttisista yksilöistä koostuva ryhmä on terästetty niin monessa reissutulikokeessa, että selviämme helposti jopa itse Aurinkorannikon reissun eteemme heittämistä haasteista. Ei estä iloista matkamieltä limaisen vetiset kävelytiet vuorilla tai eteenpäin matelevan turistijoukon taakse jumittuminen Caminito del Rey:llä, ei edes minulla kinkku kasvisruuassa, onhan se nyt ihan perusjuttu. Reissu on tosin vasta alussa, joten on ehkä aikaista iloita tässä vaiheessa. Mutta iloitaan nyt kuitenkin. Täällä on tosi paljon kaikkea kaunista, josta olen kiitollinen.

Kaunis appelsiinipuu.

Kivoja ja kauniita reissuseuralaisia.

Kävimme katsomassa myös Rondan ison sillan, joka olikin tosi iso. Rondassa oli myös taloja ja ihmisiä, autoja ja kauppoja, kahviloita ja kojuja.

Kuvaaja ottaa kuvaa, kuvaajan
kuvaajasta näkyy varjokuva.