Road trip Omanin sulttaanikunnassa

Tämänkertaisen reissumme viimeinen etappi oli Oman. Se on itsenäinen, pieni mutta vauras maa. Meillä oli auto, joten pääsimme näkemään maata hieman enemmän, vaikka vierailumme kestikin vain kaksi päivää. Mitä enemmän näin Omania ja tutustuin sen historiaan ja nykypäivään, sitä kiehtovammaksi se muuttui.

Valtion päämies, demokraattiseen suuntaan kansaansa luotsaava sulttaani Qaboos bin Said Al-Said on maltillinen muslimi. Hän on parantanut hallituskautensa aikana maan taloutta ja kansan oloja, maassa on ilmeisesti jonkinlainen sosiaaliturva ja terveydenhoito kaikille saatavilla, ja naisillakin on äänioikeus. Omanissa näin aika paljon autoa ajavia naisia, jotka moottoritiellä katumaastureillaan kiitäessään hörppivät take away -kahviaan. Kuulemma yliopistoissa opiskelee yhtä lailla naisia kuin miehiäkin. Sulttaani osallistuu kansainvälisten kriisien ratkaisuun, hän oli se joka maksoi Jemenissä vuonna 2013 siepattujen suomalaisten lunnasrahat.

Sharia-laki on silti maassa voimassa, ja ongelmiakin on. Sulttaani on jo vanha, ja ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Silti maa on muuttunut humasti sulttaanin valtakauden aikana. Qaboosin väitetään olevan homo, mutta vaikka kysessä on islamilainen maa, häntä arvostetaan ja rakastetaan. Näin hänen muotokuviaan monessa paikassa, muun muassa lentokentän halleissa ja yksityisten hotellien seinillä.

Muscatissa näimme suuren moskeijan, jonka sulttaani
Qaboos on maksanut omista varoistaan.

Lensimme pääkaupunki Muscatiin, josta vuokrasimme auton. Europcar osoittautui tällä kertaa ja tässä maassa luotettavaksi valinnaksi. Ensimmäisen yön - tai oikeastaan puoli yötä myöhäisen lennon jälkeen - olimme pääkaupungissa, ja aamulla lähdimme seikkailemaan maaseudulle. Maasto on Omanissa karua, hiekkaista ja tasangot vuorottelevat jylhien vuorten kanssa. Näimme alueita joissa oli paljon teollisuutta, ja toisaalta maatalouteen keskittyneitä, hieman vehreämpiä maisemia palmuineen, banaanipuineen ja kirkkaanvihreine peltoineen.

Ajoimme Nizwaan ja hankimme hotellihuoneen seuraavaksi yöksi. Alueelta emme löytäneet kovinkaan halpoja majoituksia, vaan kaikki olivat laadukkaampia, kolmen-neljän tähden hotelleja. Valitsemassamme hotellissa oli uima-allas ja kelpo buffet-aamupala sekä erittäin ammattimainen ja ystävällinen henkilökunta. Mikään reppureissaajan budjettikohde Oman ei ehkä ole, mutta en voi sitä varmaksi vielä sanoa ennen tarkempaa tutkimusta ja pidempää vierailuaikaa.

Nizwassa kävimme vanhassa kaupungissa, jossa oli paljon kauppoja täynnä hopeaa, vaatteita, koruja, arvokiviä, huonekaluja, savipotteja ja myös turistikrääsää. Vanhankaupungin sydän on historiallinen mutta täysin uudistettu aika hieno linnoitus, jossa pääsimme taas kiipeilemään portaita.

Mutta kun mä haluan tuollaisen jalkalampun! Mä haluuuun!

Näkymä linnan päältä Nizwan yli.

Illalla kävimme vielä Al-Hoota -luolalla, mutta sen verran oli reissuväsymystä ettemme lähteneet kävelemään luolan ympäri vievää reittiä portaineen, vaan palasimme Toyota RAV4:llämme hotellille nukkumaan. Seuraavana eli valitettavasti reissun viimeisenä päivänä ajoimme hieman pidemmän reitin vuoristoon,  ajanpuutteen vuoksi emme niin pitkälle ja korkealle kuin olisimme halunneet, mutta näimme silti henkeäsalpaavia maisemia ja huikean monivärisiä kallionseinämiä, hiekkamyrskyn sekä torneja vuoren laella ja raunioituneita linnoituksia ja kyliä.

Raunioiksi pommitettu kylä matkan varrella. Täälläkin on
ollut historiassa monenlaista kahakkaa, vaikka nyt onkin
melko rauhallista.

Matkalla havaitsin kameleita hölkyttelemässä tien vierellä, ja totta kai niitä piti lähteä moikkaamaan lähempää. Mikko ajoi sivutielle ja pysäytti Toyotan pientareelle. Minä lähdin taivaltamaan hiekkakentän poikki järkyttävässä hiekkaa puhaltavassa sivutuulessa kohti kameliperhettä. Sain napattua muutaman kuvan, mutta kovin lähelle en päässyt ennen kun lauman isoin kameli kääntyi tuijottamaan minua, ja lähti sivuttain lähestymään. Koska en osaa lukea kamelikieltä enkä tunne niiden käyttäytymistä, enkä tiennyt edes olivatko ne villejä vai (kylläkin todennäköisesti) jonkun kotieläimiä, lähdin sydän kurkussa juoksemaan kohti autoa kentän poikki. Mikko ja Jaska saivat hyvät naurut.

Siellä ne ovat <3

Ajoimme Omanissa noin 600 km. Bensa oli halpaa. Ensimmäisen kerran huoltoasemalla Mikko pyysi  tankkaamaan neljällätoista rialilla eli noin 35 eurolla, koska tankki oli lähes tyhjä. Työntekijä katsoi vähän ihmeissään, mutta teki työtä käskettyä. Mittari pysähtyi 8,5 rialin kohtaan, koska tankki tuli täyteen. Kaikkia hymyilytti.

Jäi vähän haikea olo kun piti lähteä. Oman yllätti minut myönteisellä tavalla. Ensin se vaikutti karulta, mutta karuuden seassa on niin paljon kaunista. Vihdoin sain hyvää kahvia, maustettua omanilaista kahvia ihanista pikkukupeista. Näkemämme ihmiset vaikuttivat rauhallisilta ja mukavilta. Olisin halunnut vielä nähdä niin paljon enemmän; kamelimarkkinat ja -kilpailut, enemmän vuoristoa ja tietysti merenrannan elämää snorklauksineen.

Kamelikyyti. Päät nousivat ja laskivat hidastetöyssyissä.

Sonnikyyti. Jässikkä alkoi kiukutella ja kuopia jossain
vaiheessa, joten kuskin piti pysähtyä hetkeksi.

Reissua ei voinut venyttää, joten palautimme auton ongelmitta, ja lähdimme Dubain lentokentän kautta yölennolla Helsinkiin. Paljon tuli taas koettua ja nähtyä. Kotiin oli kuitenkin kiva palata ja nyt on taas koko perhe koossa kotona. Kissat voivat paksusti, kiitos ihanalle Priskalle hoidosta <3 Onpa mukava nukkua omassa sängyssä ja juoda hanavettä, puhumattakaan siitä, miten helppoa esimerkiksi hampaiden pesu on, kun ei tarvitse käyttää siihenkin pullovettä.

Päätän tämän tähän. Rakkautta!

Saara

Surkeiden sattumusten sarja safarilla

Ellassa vierailimme teetehtaassa, ja tämän vierailun olisi kyllä suoraan sanottuna voinut jättää välistä. Rahalahjoitus tehtaalle oli pakollinen, vaikka lyhyen kiertokävelymme ei pitänyt maksaa mitään. Näimme teenlehtiä ja niitä jauhavia, kuivaavia ja erottelevia koneita, sekä saimme lopuksi maistaa kellertävää laimeaa teetä josta tuli vain pahalle tuulelle - saimme joka aamu ja iltapäivä paljon parempaa teetä home staymme vieraanvaraiselta isäntäväeltä. Mukavammat retket olivatkin samana päivänä vesiputouksille, rautatiesillalle, jossa näimme kameleontin näköisen liskon, sekä kiipeily Mini Adam' s Peakille, josta pystyi näkemään Ella Rock-vuoren pilviverhoonsa kietoutuneena, sekä jyrkkien vuorten reunustamaa laaksoa myöten vihreää luontoa silmänkantamattomiin.

Matkalla näkyi apinoita. Näillä on täällä hauska seisontatapa.

Sataa, mutta onneksi Rotti Hutista sai hyvää ruokaa.

Retkipäivä oli kaunis, mutta muuten Ellassa satoi melkein koko ajan. Lähinnä hävisin perinteisessä reissukorttiringissä. Vihdoin Prasad saapui autollaan ja noukki meidät kyytiin kohti Yalaa ja safaria. Kelit onneksi paranivat huomattavasti. Majoituimme lähelle Yalan luonnonpuistoa Tissamaharamassa, helpommin sanottuna Tissassa. Kun sopiva majoituspaikka oli löydetty, aloimme neuvotella safarin hinnasta erään kuskimme tunteman yrittäjän, Rathnan, kanssa. Saimme lähtöhinnaltaan edullisemman tarjouksen toiselta yrittäjältä, mutta päädyimme lopulta oman kuskimme suositukseen Rathnan hyvistä autoista ja luotettavasta yrityksestä, ja vielä kun Rathna vähän alensi hintaa niin diili oli valmis. Niinpä Eagle Safari Jeep Servicen työntekijä tuli noutamaan meidät aamulla kello 5:30.

Safarissa oli omat hyvät hetkensä. Näimme ison norsulauman aivan läheltä, leopardin kauempaa, villisikoja, puhveleita, riikinkukkoja ja paljon muita lintuja, varaaneja, kauriita, krokoja ja mielettömän kaunista luontoa. Yala on näkemisen arvoinen paikka, ja vaikka kyseessä ei suinkaan ollut ensimmäinen safarini maailmalla, olivat tämänkin paikan tarjoamat elämykset ja luonto taas niin ainutlaatuisia. Iso ero esimerkiksi Kenian Masai Maraan oli viidakkomainen kasvillisuus, jonka vuoksi eläimiä oli välillä vaikeampi havaita, mutta sitten kun niitä näkee, ne ovat välillä aivan yllättäen siinä vieressä.

Norsulapsi pusikossa.

Puffeli pusikossa.

Sitten olivat ne huonot hetket. Safariautomme näytti heti aamulla pimeässäkin todella rämältä ja sen penkit likaisilta, ja olihan se rämä. Siihen nimittäin tuli aamupäivällä ongelmia, ja meidän piti vaihtaa autoa. Myös toinen automme oli vanha, lommoinen ja rämisevä. Aivan toisennäköinen kuin suurin osa safariautoista, joita näin päivän aikana. Siitä loppui iltapäivällä bensa, ja meidän oli odoteltava hetki viidakkotiellä kun toinen auto toi lisää polttoainetta kanisterissa. Ongelmat autojen kanssa eivät olleet ainoa pettymys, vaan meillä oli myös ruokaongelmia. Suullisen sopimuksemme mukaisesti safarin hintaan kuului kaksi ateriaa, mutta saimmekin vain yhden pienen lounaan puolilta päivin. Ruoka-annos koostui kylmistä, muutamasta porkkana-, papu sekä perunanpalasta ja tonnikalaviipaleesta tai parista kananpalasta sekä vedestä. Muuta emme saaneet safarillamme kahdentoista tunnin aikana, joten nälkäkiukkuni alkoi nostaa päätään. Onneksi olimme saaneet hotellista lähtiessämme aamupalaa, kaikkiin hotelleihin kun ei sitä Sri Lankassakaan kuulu. Kieltämättä kuitenkin harmitti, kun näin muiden yhtiöiden asiakkaiden sekä työntekijöiden syövän taukopaikalla isoja annoksia riisiä, currya, pappadumia sekä mangoja.

Meillä ei ollut iltapäivällä ollenkaan taukoa, joten kello kahdestatoista pitkälle iltapäivään istuminen rämisevässä autossa alkoi puuduttaa, ja vessakin olisi ollut aika kova sana. Kaiken huippu kuitenkin oli, kun juuri ennen kuin meidän piti lähteä kotiin, Mikko huomasi että autosta oli puhjennut rengas. No, sanoimme sen kuskille ja onneksi oli vararengas. Mutta kun vararengaskin oli tyhjä. Siinä sitten istuimme melkein tunnin ajan, tunkkiin nojaavassa autossamme keskellä viidakkoa, ohiajavien kiinalaisturistien kuvauskohteena. Kuskimme soitteli yrityksen muille työntekijöille ja vielä pari rengasta vaihdettiin, ennen kuin ehjä löytyi. Sitten päästiin vihdoin luonnonpuiston porttien ulkopuolelle ja takaisin Tissaan, jonne olimme sopineet tapaamisen Prasadin kanssa.

Väsyneinä kiitimme yhtä väsynyttä safarikuskiamme, joka oli kaikista auto-ongelmista huolimatta tehnyt parhaansa pitkän työpäivänsä aikana. Yhtä kiitollisia emme kuitenkaan olleet Rathnalle, Eagle Safari Jeep Servicen johtajalle, jonka katteettomat lupaukset ennen reissuamme olisivat nyt naurattaneet minua, jos en olisi ollut niin pettynyt. Hän ei itse saapunut enää ollenkaan paikalle, vaan oli lähettänyt tyttärensä ja poikansa perimään maksua retkestämme. Tytär yritti sovitella, mutta Rathnan poika provosoitui ja väitteli vastaan, kun kerroin ongelmistamme. Välillä paikalla oli muitakin paikallisia väittämässä kaikki erilaisia asioita siitä mitä oli tapahtunut. Lopulta meille luvattiin nimellinen korvaus puuttuneesta ruuasta, ja pitkän keskustelun jälkeen vähän lisäalennusta koko loppusummasta. Mitään vastuunottamista auto-ongelmista, tai pahoittelua pettymyksistämme emme kuitenkaan saaneet.

Yön laskeutuessa rankan päivän päälle, Prasad kyyditsi meidät hänen luokseen yöksi. Tapasimme hänen ihanan perheensä ja saimme hyvää, lohduttavaa kotiruokaa. Seuraavana päivänä loistavan aamupalamme jälkeen matkustimme Mirissaan, reppureissaajien kylään meren rannalle.

Siellä pääsin vihdoin surffaamaan. Kävimme sieltä päiväretkellä Gallessa, hollantilaisten rakentamassa kaupungissa, jossa oli upea muuri meren rannalla. Matkalla sinne käväisimme kilpikonnien suojelukeskuksessa, jossa suojeltiin vammautuneita merikilpikonnia. Tapasimme Mirissassa lisää suomalaisia, ja myös muutaman vieraanvaraisen ukrainalaisen, joten lepoiluksihan se loppuaika meni.

Nyt jäljellä on vielä Omanin pikavisiitti. Sitten palataan Suomeen.

Minä, Prasad ja muutama muu neuvottelemassa laudan
 vuokrauksesta. Kuva on Mirissan lähellä sijaitsevasta
Weligamasta, jossa on Mirissaa paremmat aallot.

Jaska ja Kallen gello, ei kun Gellon kallo, ei
kun Gallen kello.

Ps. Älkää välittäkö, jos paikkojen nimet ovat joskus vähän sinnepäin. Sri Lankassa ei ole ihan niin justiinsa, miten nimet meidän kirjaimilla kirjoitetaan.