Vaellusintoilua ja taide-elämys merenpohjassa

Karnevaalien jälkeen otimme lennon Grenadaan. Ryhdistäydyimme, puimme sukat ja lenkkarit pitkästä aikaa jalkaamme, ja lähdimme vaeltamaan. Mitään kovin pitkiä retkiä emme ole vielä kuitenkaan tehneet. Tämä ilmasto on niin kostean kuuma tähän aikaan vuodesta, että jo kahden tai kolmen tunnin vaellus tuntuu ainakin minulla luissa ja ytimissä. Emme ole myöskään vielä riittävän tottuneita aurinkoon, joka kärventää valkoista ihoamme, vaikka niin olemme luulleet suojatuneemme sitä vastaan.

Mikko tutustutti minut sellaiseen trekkaussovellukseen kuin Wikiloc, josta onkin ollut paljon hyötyä. Olemme sen avulla löytäneet polkuja, joihin muuten olisimme tarvinneet joko kalliin paikallisen oppaan tai vaihtoehtoisesti paljon hikeä ja kärsimystä salaisten polkujen löytämiseen.

Ensin kävimme Grand Etang -luonnonpuistossa Seven Sister' s Fallsilla, mikä olisi ollut hieman yli tunnin helppo ja kevyt aloitus trekkaamiseen Grenadassa. Tai olisi ollut, mikäli Mikko ei olisi onnistunut haastamaan minutkin kiipeämään ensin lähes pystysuoraa seinämää ylös viidakkoon ja rämpimään siellä sitten etsimässä lisää vesiputouksia. Paikallisen oppaan avulla olisimme ehkä niitä löytäneet enemmänkin, mutta halusimme olla itsenäisiä emmekä löytäneet juuri muuta kuin viidakkoa. Mikä ei sekään ollut kyllä hullumpaa loppujen lopuksi lintuineen ja runsaine kasveineen ja puineen. Mieli lepäsi luonnon rauhassa, kun jalat tekivät töitä poluilla ja polunvierusmudassa.

Meillä oli onnea, olimme saapumisemme
hetkellä paikan ainoat vierailijat. Koko kirkas
vesiallas putouksineen oli meidän.

Seuraavaksi lähdimme saman luonnonsuojelualueen vuorelle, Mount Qua Qualle, jossa tutustuimme lisää paikalliseen mutaan, sekä villiin ja raikkaaseen viidakkoon. Mount Qua Qua on yksi Grenadan korkeimmista paikoista, tietojeni mukaan yli 720 metrin korkeudessa. Matka vuorelle ja alas kesti meiltä noin kaksi ja puoli tuntia, jonka lisäksi pidimme eväs- ja lepotauon huipulla jutellen erään hieman eksentrisen kalifornialaisen ja hänen paikallisen oppaansa kanssa.

Päivä oli ollut aamusta sateinen, ja polku oli mutainen. Aluksi yritimme väistellä lammikoita, mutta muutaman mulahduksen jälkeen oli ihan se ja sama, ovatko kengät ja sukat mutaiset vai vielä lisää mutaiset. Onneksi retken jälkeen pääsimme pesemään ne.

Meille kävi niin hassusti että pääsimme ilman maksua vierailijakeskukseen, jossa olivat infopiste, WC:t ja kenkien pesupaikka. Pääsy sille alueelle olisi maksanut joitakin kymmeniä paikallisia rahoja, vaikka itse polut periaatteessa olivatkin ilmaisia. Mikko kuitenkin tiesi vaelluspolun - kiitos Wikilocin - joten meidän ei retken aluksi tarvinnut mennä vierailijakeskukseen kyselemään ja siten maksamaan tiedoista. Rähjäisinä takaisin tultuamme meidän ilmeisesti luultiin jo maksaneen vierailijakeskuksen maksun, joten meidät ohjattiin samoin tein sisälle kenkiä pesemään. Olimme kiitollisia ja ostimme sitten kuitenkin jotain paikan kioskista aluetta tukeaksemme.

Näkymä Mount Gua Gualta.

Hyvä oli että aloitimme retkeilyn täällä Karibian saaristossa kevyesti. On ollut hyvä totutella paikalliseen luontoon ja ilmastoon rauhassa. Aikaahan meillä on. Innostus vaeltamiseen on meillä molemmilla sen kuin lisääntynyt jokaisen suoritetun retken myötä. Odotan jo innolla Dominicaa, ja hieman pidempiä vaelluksia siellä.

Vaellusten jälkeen lähdimme rentoutumaan snorklausretkelle. Lyöttäydyimme paikallisten sukeltajien katamaraanikyytiin ensin riutalle katselemaan pikkukaloja, sitten Grenadan kuuluisaan Sculpture Parkiin. Se olikin aika vaikuttava paikka, huolimatta siitä että merenkäynti oli kovaa ja näkyvyys huonohko juuri sinä päivänä kun olimme siellä. Merenpinnan alle rakennetut merenneito, levitetyin käsin seisova hahmo, muut rakennelmat ja varsinkin toinen toisiaan käsistä pitävä hahmorinki hengästyttivät minut levittäytyessään eteeni meren pohjalla. Rinkiä ympäri kierrellessäni taas kerran mietin taiteen syvintä olemusta, vapautta ja ilmaisun mahdollisuuksien äärettömyyttä. Ihanaa, kun joku ihminen on tehnyt nuo taideteokset sinne, ja ihanaa, kun minä sain snorklaten leijua meressä kalojen keskellä kokemassa ne.

Merenpohjan hiljaisuus ja oma leijumiseni meressä,
yhdistettynä teoksen vahvaan muotoon oli vaikuttava kokemus.

Teimme vielä rentoumisesta innostuneina 11 km kävelyn Carriacoun saarella eräälle luonnonkauniille rannalle, jossa saimme uida ihan kaikessa rauhassa ilman mitään turistimassoja. Tällä reissulla ei ollut isoja korkeuseroja, mutaa tai pahoja kivikkoja, mutta Karibian aurinko huolehti taas kerran retken haasteista.

Seuraavaksi suuntasimme keräämään maapisteitä taas meille uuteen itsenäiseen valtioon nimeltään St. Vincent and the Grenadines. Niin kuin jo heti valtion nimen kuultuani sanoinkin Mikolle, minulle tulee nimestä mieleen rokkibändi 50-luvulta. Jos joku lukijani haluaa piirtää ja lähettää minulle kuvan tämän nimisestä yhtyeestä, niin lupaan itsekin piirtää oman näkemykseni St. Vincentistä jammailemassa Grenadines-jenginsä kanssa.