Karbianseikkailumme on edennyt edellisen tarinani jälkeen Grenadalta ja sen Bequia-saarelta St. Vincentin ja Grenadiineille, sieltä Barbadokselle, sitten St. Luciaan ja Martiniquen kautta Dominicaan ja sitten Antiguaan. Juuri nyt vietämme huhtikuuta St. Kitts ja Nevis -nimisessä itsenäisessä valtiossa.
Mutta matkustamiskertomukset sikseen. Tämä on viisiosainen tosikertomus muutamista tapaamistamme eläimistä.
Ravut eli minä rakastan sinua, Ripu Rapu!
Olen tällä reissulla nähnyt enemmän rapuja kuin olen koko elämäni aikana nähnyt ennen yhteensä. Ne ovat niin kauniita. Eräänä iltana Jamaicalla istuimme Mikon kanssa yksinäisellä rannalla, katsellen auringon laskua ja rapuja. Ihan lähellä meitä yksi rapu kaivoi kotipesää hiekkaan. Se meni koloonsa, ja hetken kuluttua se tuli takaisin ja kantoi mukanaan pientä määrää hiekkaa, heittäen sen muutaman senttimetrin päähän kolostaan. Se meni takaisin koloonsa, jälleen ilmestyäkseen maan pinnalle hiekkakuormineen. Välillä se katseli meitä ihmetellen. Yritimme olla häiritsemättä sen kodinkunnostuspuuhia, vain hiljaa sitä ihaillen ja välillä salaa otimme siitä valokuvia.
Seuraavana päivänä menimme eri rannalle, jossa oli enemmän ihmisiä. Uituamme ja auringossa kärvisteltyämme lähdimme kohti majoitusta. Matkalla näimme paikallisen perheen, joka koostui nuoresta ja vanhemmasta pariskunnasta. Katselin ihaillen perheen yhteishenkeä ja kuinka he nauttivat maansa luonnosta ja auringosta. Kunnes saavuimme lähemmäs. Silloin kauhistuin. Perheen vanhin mies oli kumartunut kohti hiekkaa ja paikalle osunutta rapua. Hän tarttui rapua saksista ja heitti sen noin puolen metrin päähän. Uudelleen. Rapu yritti pakoon, mutta siihen pystymättä se lopulta nousi taaimmaisille jaloilleen, ilmaa kauhoen. Sen rohkea mutta turha yritys taistella edessään olevaa jättiä kohtaan sai kyyneleet valumaan poskilleni.
Juoksin viimeiset metrit perheen luo ja pyysin miestä lopettamaan ravun kiusaamisen.
Minä vain leikin sen kanssa, mies sanoi. Perhe nauroi vieressä.
Lopeta heti, se ei ole leikkiä ravun mielestä, minä sanoin.
Mies katsoi minua kuin olisin puhunut houreita, tarttui ravusta kiinni ja heitti sen monen metrin päähän läheiseen metsään. Kerroin mitä mieltä olin asiasta, ja ennen kuin aloin itkeä, Mikko saattoi minut pois naureskelevan perheen luota.
Anteeksi, rapu, kun en järkytykseltäni kyennyt puolustamaan sinua tarpeeksi nopeasti.
 |
| Toinen rapu. |
Kilpikonna tiellä
Seuraava tarinani on iloisempi. Grenadalla lähdimme jälleen kerran vaeltamaan metsään, kohti yksinäistä rantaa. Juttelimme kävellessämme niitä näitä. Sitten Mikko pysähtyi ja kysyi hiljaa: Mikä tuo on?
Luulin ensin että Mikko oli nähnyt tiellä jonkin ison liskon - niitä on monen moisia, toinen toistaan upeampia, täällä Karibian saarilla. Mutta se olikin maakilpikonna. Merikilpikonnia olemme sittemmin nähneet täällä useita; niistä kerron myöhemmin. Mutta tämä kaveri osasi yllättää meidät keskellä metsää. Ensin se säikähti meitä ja vetäytyi kuoreensa. Mutta kohta se jo kurkisteli kilven alta.
Vietimme pienen mutta hienon hetken konnan seurassa kunnioittavan välimatkan päässä toisistamme, kunnes me jatkoimme matkaamme. Kilpikonna jäi omille puuhillensa. Kiitos kauniista kohtaamisesta, konna.
 |
| Kaunokainen kuorensa alla. |
Kissat - rakkaat. Mai
Kun puhutaan eläimistä, emme voi tietenkään jättää kissoja huomioimatta. Varsinkin on jo kova ikävä Vesperiä ja Pirloa.
Alkureissusta emme nähneet kuin joitakin harvoja kissoja siellä täällä. Jamaikalla kohtaamamme kissat olivat hyvin arkoja, eivätkä monet tapaamamme paikalliset arvostaneet niitä kovinkaan pitkälle puheistaan ja käytöksestään päätellen. Karibialla koiria arvostetaan lemmikkeinä hieman, ainakin enemmän kuin kissoja.
Muillakin saarilla kuulimme huhuja, että kissoja ei pidetä arvossa saati lemmikkeinä, niitä myrkytetään kaduille ja muutenkin ne ovat melkoisen lainsuojattomia monessa paikassa.
Oli ihana nähdä niitä poikkeustapauksia. Tobagossa hotellissamme asui kadulta pelastettu arvokas kissaherra, jolta puuttui yksi jalka. Liekkö vanha sotavamma autoa vastaan voitetusta taistelusta? Antigualla hotellissamme oli peräti kaksi pelastettua ja kuntoon hoidettua kissaa, toinen ilman häntää ja toisella iso palovamma nenässä. Molemmat olivat ihmisiin luottavaisia ja silityksenkipeitä.
Mietiskelin ääneen Mikolle että toisaalta itsekkäästi haluaisin tavata tälläkin reissulla kissanpentuja. Mutta toisaalta tietenkään en haluaisi tavata niitä, koska maailma on julma paikka kissanpennuille. Eihän niille voi toivoa syntymistä tähän julmaan paikkaan. Mutta tätä miettiessä sitten törmää siihen ongelmaan että maailma on julma paikka myös ihmispennuille, eikä heitäkään samalla logiikalla toivoisi siis enää syntyvän tähän maailmaan. Silti elämä on aina lahja, niin kissoille kuin ihmisillekin.
Eipä aikaakaan, kun sitten eräänä iltana tapasimme St.Vincentin saarella asuessamme naapurissamme ihan pienen pienen kissanpennun. Annoin sille nimeksi Mai, koska sillä ei ollut vielä nimeä, eikä sen ihmisellä ollut mitään sitä vastaan että minä nimeän sen. Mai oli sellainen että se kipitti aina syliini luottavaisena kun kutsuin sitä.
 |
| Mai. |
Kolibrit ja merikilpikonnat
Kolibreja olemme nähneet ehkä satoja. Useita eri lajeja. Isoja, pieniä, eri värisiä - niin paljon että kokematon mutta kauneutta rakastava lintubongari on jo ihan päästänsä sekaisin. Aluksi sitä toivoi että näkisimpä yhden, ja sitten se vain hyrisi siinä läheisissä lillukanvarsissa. Ja toinen, ja toinen.
Sama kävi merikilpikonnien kanssa. Barbadoksella snorklailin rantavedessä, kun yhtäkkiä reissun ensimmäinen merikilpikonna lillutteli vierelleni. Totta kai säikähdin niin että räpistelin rantaan turvan Mikon kainaloon (ylpeilemään näkemästäni), mutta sen jälkeen näimme vielä aina vain useampia merikilpikonnia
 |
| Käärme ja konna meressä. |
 |
| Kolibri. |
Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, kalat
Ja monelaiset muut merenelävät - tähän voisi kirjoittaa romaanin. Tyydyttäköön sanomaan, että myös Karibianmeri on täynnä mitä kauniimpia, värikkäimpiä, uskomattomimpia ja ihmeellisimpiä eliöitä. Näimme eräällä snorklausreissullamme jonkinnäköisen mustekalan. Merikäärmeitä näimme myös. Useamman kerran törmäsimme hummereihin meressä. Puhumattakaan siitä että Mikko snorklasi ensimmäisen kerran elämässään ison rauskun vierellä Antiguassa. Kun minä vihdoin uskalsin lähteä sitä katselemaan, se oli jo mennyt menojansa.
 |
| Kaksi kalaa. |
 |
| Kalan silmät. |
Lisäksi tapaamiamme eläimiä olivat oudot opossumit, äänekkäät papukaijat, jamaikalaiset krokotiilit, käärmeitä mutustelevat mungot, suloiset koiranpennut ja nokkelat katukoirat, ärsyttävät mutta alati läsnäolollaan meitä kunnioittavat erilaiset hyönteiset, myrkylliset ja ah niin pelottavat tuhatjalkaiset parvekkellamme ja monet muut. Näkemättä vielä kuitenkin jäivät esimerkiksi hait, booat ja etenkin trinidadin punainen ibis-lintu. Pidempäänkin olisi saarilla siis voinut vielä aikaa viettää. Kohta meitä kuitenkin alkaa jo kutsua Eurooppa ja Suomi.
Kiitos mahtavista kuvista, reissuseurasta, kärsivällisyydestä ja loputtomasta rakkaudesta, luottokuvaajani ja rakkaani Mikko. Kiitos, Jari, kun tulit tänne asti ja kestit meitä Martiniquen ja Dominican retkellä - paras huumori ei koskaan kuole, ei edes Scott's Headin patikalla. Thank you all the best people we met in this trip: Saba, Crysande, Dirk, Derick and Lucy, Cristopher, Ollie, Felicia - you have a very kind heart, Harry, Ken and the dog, Annika ja matkaseurueesi, Timothy, Denise, Erich and Eva, Sista Dawn, Johnny, Corrall and lovely Button, and all the other beautiful, inspiring people! And Happy 60 years Anniversary Winston - your party was the best!
