Netistä varastettu kuva. |
Vanhat hyvinpalvelleet rinkkamme joutuvat poistoon viime reissun jälkeen. Oli rikkoutuneita solkia, ratkenneita saumoja ja Fijillä tapahtunut lutikka-invaasio. Kaikesta myrkyttämisestä ja tuulettamisesta huolimatta en halunnut ottaa sitä riskiä, että rinkkojen mukana leviäisi kotiimme mitään ötököitä, joten se oli viimeinen niitti vanhoille rinkoillemme.
Mikko oli saanut lomat järjestettyä joulun ja uudenvuoden seutuun joten matka-aika oli päätetty jo kesällä. Itselläni loman järjestäminen uudesta työpaikasta oli hieman monimutkaisempaa, koska työnantaja ei katsonut hyvällä lomia saati palkattomia vapaita joululistoille. Sairaanhoitajienhan odotetaan ilolla tekevän töitä silloin kun muut lomailevat. Saahan siitä niin huikeat korvauksetkin, jotka estävät valtion taloutta ja ulkomaankauppaa kehittymästä. Jouduin siis kieltäytymään pidemmästä työsopimuksesta ja työn jatkumisesta tauotta, ja neuvottelemaan mahdollisuudesta kuitenkin tehdä lyhyemmän pätkän reissuun asti samassa työpaikassa. Jäin siis tyhjän päälle reissun ajaksi, ja työn jatkuminenkin on vielä auki. Tällä menolla minulle ei koskaan ehdi kertyä pitkiä lomia saati mitään työsuhde-etuja, mutta mitä niistä kun odotettavissa on taas uusi seikkailu.